Kiloja on liikaa. Vuosikausien elo ilman peiliä ja vaakaa on kannattanut. Vatsa on paisunut lenkkimakkarasta vyötäröä ympäröiväksi Saturnuksen renkaaksi ja viimein jalkapalloksi. Ei tietenkään normipalloksi, vaan junnupalloksi. Jalkapallohan olisi melko suuri vertaus.

Peilin tuijottaminen kuitenkin muuttaa tilanteen: Kyllä se on ihan miesten virallinen pelipallo. Ainakin 15 senttiä ekstraa ulospäin, 5 molemmille sivuille ja pallon alapuolinen osa vasta on oma tarinansa. Se on valtava katiska.


Jotain on tehtävä, se on vaan niin työlästä. Suuret peilit on hankittu remontin yhteydessä, joten totuutta ei voi enää pakoilla pelkkiä kasvokuvia peilailemalla. Työpaikalla on kova Atkins-villitys ja puolenkymmentä miestä ja naista on saanut  uusia kurveja figuurinsa Mr. Atkinsin avulla. Rauha hänen sielulleen. Taidanpa kokeilla sitä, vaikuttaa vaivattomalta.

Asiaan kuuluu kahden viikon induktio eli pelkkää lihaa ja olemattomien hiilihydraattien laskemista. Olo heikkenee ja yllättäen taas paranee melkein ilman kasviksen ripsausta. Ja kilojen menoa ei voi estää, niin helpolta se vaikuttaa. Karppaus.info -sivustolla on tuhansia motivoituneita käyttäjiä, jotka vannovat vähähiilihydraattisten ruokavalioiden nimeen. Kyseessä vaikuttaa kuitenkin olevan salaseura, joka ei halua kertoa julkisesti kikoistaan, vaan muistuttavat koko ajan että lue vähintään yksi vh-ruokavaliota käsittelevä kirja, Atkins, Motignac tai vastaava suomalainen. Nyt tarvittaisi kikkoja kehiin, ei tällainen epävarma jaksa ilman kokeneiden apua.


Uusi sivu on nyt kuitenkin käännetty, tästä se alkaa.  Huomenna on ensimmäinen vaikea päivä. Aamu ilman kahvia?! Lounasaikaan varmaan jo helpottaa. Ei paniikkia, päivä kerrallaan.

Viimeistelen vaan nyt tämän sixpackin. Sitten voi jo alkaa.